Pysähdyimme kirkolla, jonka pihalla ihailimme vihreää vuoristomaisemaa. Mentäessä kirkkoon sisään, meille tuli ongelma. Kukaan meistä ei tiennyt, että kävisimme kirkossa, joten monella pukukoodi oli vähän pielessä: sortsit jalassa ja toppi päällä. Ei siinä auttanut kuin ottaa huivit avuksi ja lainata kaverilta ylimääräistä flanellipaitaa hameeksi. Kirkon ympäristössä moikkasimme vielä viikunahilloa myyvää mummoa sekä muutamaa hauvelia ja jatkoimme matkaamme.
Päätepysäkkimme oli kosken ranta vuoristossa. Paikka oli kauniin vihreä päivänkakkaroineen. Moni innostui tekemään seppeleitä ja kuvailemaan. Osa meistä istahti nurmikolle pelaamaan Unoa ja osa lähti kävelemään vuoren rinnettä ylöspäin. Oli mukavaa viettää aamupäivä raittiissa ilmassa ja kun sääkin oli lämmin.
![]() |
| Kirkossa piti peittää olkapäät ja polvet. |
![]() |
| Kukkaseppeleiden tekoa |
Vuorilta palattuamme söimme lounaan ja hengähdimme hetken. Sitten olikin aika pistää hanskat käteen ja ottaa jätesäkki kainaloon: LOCAL ACTIONS! Eiliset suunnitelmat aktiviteeteista pääsivät siis nyt toteen. Koko vaihtoporukka osallistui roskien keräämiseen ja saimme saaliksi jopa 95 kiloa jätettä! Vaikka meidät palkittiin urakasta jäätelöillä, oli tärkeämpää herättää ajatuksia paikallisissa, eli esim. miten jokainen voisi vaikuttaa ympäristön puhtauteen. Saimme kadulla pitkiä katseita mutta myös yhden innokkaan nuoren osallistumaan hommaan!
Alkuilta jatkui puistotrapetsilla ja graffiteilla. Sillä välin kun toiset taiteilivat liinojen varassa puistossa, toiset värjäsivät harmaan pienen rakennuksen sisä -ja ulkoseinää. Tarkoituksena oli maalata kantaaottavia kuvia ja tekstejä, jotka eivät saaneet olla poliittisia, uskonnollisia eivätkä saaneet liittyä vähemmistöihin. Parissa tunnissa seinä alkoi näyttää jo paljon iloisemmalta, kun mm. sydämet, nuoriin viittaavat tekstit ja Moldovan lippu alkoivat koristaa sitä. Edellisillan sabluunoiden tekourakka ei siis mennyt hukkaan!
![]() |
| Kerättyjä roskia |
![]() |
| Värien valintaa Graffiteja varten |
![]() |
| Graffitin tekoa |
Illalliseen mennessä olimme päässeet takaisin hotellille. Syötyämme innokkaat saivat osallistua vielä yhteen aktiviteettiin, ja se oli jalkapalloturnaus. Turnaus pidettiin Gorin yliopiston liikuntasalissa. Saimme peliin mukaan meidän lisäksemme myös Georgia-iltana esiintyneet bändipojat! Pelissä oli hauska tunnelma niin kentällä kuin katsomossakin. Pelin jälkeen väsymys alkoi painamaan, sillä päivä oli ollut kuuma ja fyysisesti raskas. Uni tuli ainakin nopeasti!









No comments:
Post a Comment